Kalliojoen kosket
Esittely
”Aikoina ennen uittoperkauksia Kalliojoki oli Lentuan järvitaimenen tärkein lisääntymisalue. Reitin koskia on jälkeenpäin kunnostettu lohikaloille suotuisammaksi. Yleisimmin tavoiteltu saaliskala reitin koskilla on harjus, mutta myös taimenta esiintyy kohtalaisesti. Näiden lisäksi koskista saadaan ”sattumasaaliina” kirkaskylkisiä järvitaimenia.”
Kallliojoen vesireitillä on yhteensä 27 koskea ja useimmat niistä on helposti saavutettavissa. Kohteet sopivat pidemmän kalastusvaelluksen kohteiksi, mutta myös pistokohteita, kuten Kattilakoski, Nurronkoski ja Kalastonkoski kannattaa käydä kokeilemassa. Kosket ovat kauniita ja luonnontilassa olevia. Alueelle ei istuteta pyyntikokoista taimenta tai harjusta, vaan istutukset tehdään poikasistutuksina.
Alueen kalasto on pääsääntöisesti ahven, harjus, hauki, siika ja taimen. Alueen kosket ovat monipuolisia kalastaa ja antavat mielenkiintoa ja haastetta kokeneemmallekin kalastajalle. Joissakin paikoissa kokenutkin kalastaja saattaa saada eteen haastetta, sillä näkee kalojen pintovan, mutta kun ei vaan ylety. Kahluuvarustus on koskialueilla kalastaessa suotavaa olla koskilla etenemiseen liittyen. Koskiin ei silti kannata kahlata, sillä varsinkin harjus on säikky.
Luvat ja säännöt
Vapalupa Kalliojoki 5575 on yhteislupa-alue, joka on muodostettu Lentuan
osakaskunnan ja Metsähallituksen hallinnassa olevista jokialueista.
Lupia myydään ajalle:1.1.–31.12.2025
Hinnasto
1 vrk
Aikuinen 10,00 €, Alle 18-v. 5,00 €
1 viikko
Aikuinen 25,00 €, Alle 18-v. 12,50 €
Kausi
Aikuinen 50,00 €, Alle 18-v. 25,00 €
Lisäksi tarvitset kalastukseen valtion kalastonhoitomaksun!
Kalliojoen vapalupa oikeuttaa kalastamaan viehekalastusvälinein reittivesistön
jokiosuuksilla, joiden kokonaispituus on noin 40 kilometriä. Järviä reitillä on
kymmenkunta. Koskiosuuksia 27, joiden pituus on 4 km.
Kaikki tarvittavat tiedot lupasäännöistä ja rajoituksista löytyvät alla olevasta linkistä.
Ajo-ohjeet ja lisätiedot
Eräluvat.fi sivustolta löytyy laajasti tietoa kohteista ja myös kartat alueille
https://www.eraluvat.fi/kohteet/5575-kalliojoki-74/liitteet
Kannattaa katsoa myös alueiden palveluita ja reittejä.