Pajakkakoski
Aivan keskustan tuntumassa on upea Pajakan virkistysalue. Pajakkajoessa yhtyvät Kuhmon laajat järvi- ja jokivesistöt, ja joki virtaa kolmen kosken kautta (Pajakkakoski, Akonkoski ja Saarikoski) kohti Ontojärveä. Vesimäärältään Pajakkakoski on Kainuun suurin vapaana kuohuva joki ja pituutta sillä on n 450 m. Tätä reittiä pitkin tervaveneet soudettiin 1800-luvun loppupuolella kohti Oulua.
Pajakka on tärkeä vaelluskalajoki ja mielenkiintoinen kalapaikka ja se on valittu lähikalastuskohteeksi 2017.
Lisätietoja Kalallakainuussa.fi -sivustolta.
Koskea pääsee ihailemaan ihan läheltä, sillä kosken vierustaa voi kulkea rakennettua reittiä pitkin. Reitti lähtee sillan kupeesta. Reitti on osa ns. sanottua Rantaraittia, joka kulkee Lammasjärven rannalla sijaitsevasta Kuhmo-talosta kierrellen järvimaisemaa kohti Pajakkakoskea. Kulttuurikohteita kiertänen voi reitillä kulkea lisäksi esim. kaupunginkirjaston, Tuupalan museon ja Kamarimusiikkikeskuksen kautta.
Koko Rantaraittiin voi tutustua linkistä.
Makkaranpaistajille lähin nuotiopaikka löytyy aivan kosken rannasta. Rannalla sijaitsevaa kotaa voi varata huoltamo Kuksasta. Sillan kupeesta lähtee myös reitti kohti avotulipaikkaa, jonne matkaa on noin 2 km. Tulipaikkaan pääsee myös autolla tien kautta, joten se on hyvin saavutettavissa.
Kosken rannalla sijaitsee Kuhmon kaupunginkirjasto ja vastapäätä koskea on Ikolan entinen pappila.
Ikola cafe on toiminnassa kesällä 2023, joten samalla voi tutustua vuonna 1811 rakennettuun entisen pappilaan joka on Kuhmon vanhimpia rakennuksia. Pappilaan on korjattu vuosien saatossa. Pappilan ympärillä voi kulkea polkua pitkin.