A violinist at the Kuhmo Chamber Music
#Events festivals

Kuhmon Kamarimusiikki 2026

Itä-Suomessa sijaitseva Kuhmo on musiikin paratiisi Kuhmon Kamarimusiikin aikana. Festivaalin tilaisuuksiin voi osallistua aamusta yömyöhään. Musiikin rinnalla puhuttelee myös Kuhmon kaunis luonto. Itävaltalaisen Die Festspiele -musiikkilehden mukaan Kuhmon Kamarimusiikin vahvuuksia ovatkin siniset järvet, valoisat yöt, kotoisa tunnelma ja ainutlaatuinen musiikki.

Kesällä 2026 Kuhmon Kamarimusiikki soi jo 56. kerran ajalla 12. - 25. heinäkuuta. Kesän teema on "Yhtä juhlaa!". Festivaalin aikana vietetään vuoden eri juhlia pääsiäisestä vappuun, juhannukseen ja jouluun sekä juhlitaan syntymäpäiviä, säveltäjien ja taiteilijoiden juhlavuosia. Yhden juhla on myös toiselle muu kuin juhlia. Osansa juhlinnassa saa esimerkiksi kulutusjuhla. Yksi merkittävä osa juhlintaa on Oulun ja sen 39:n lähikunnan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi. Kuhmon Kamarimusiikki on tiivis osa tätä yhteistä vuotta ja rakentaa Euroopan keskiössä -teemaa kolmella kantaesityksellä. Sävellykset on tilattu Olli Mustoselta, Krishna Nagarajalta ja Cecilia Damströmiltä. Kaikkiaan festivaalilla tulee esiintymään noin 100 kansainvälistä taiteilijaa.

Konsertit pidetään kolmessa upeassa puisessa rakennuksessa. Käytössä ovat Kuhmon puukirkko (vuodelta 1816), Kuhmo-talo (vuodelta 1993) sekä Tuupalan koulu (vuodelta 2018). Tyypilliset kulkuvälineet paikasta toiseen liikkumiseen niin taiteilijoilla kuin yleisölläkin ovat polkupyörät.

Festivaalin ohjelma julkaistaan tammikuussa 2026. Matkatoimistoille ennakkotietoja annetaan jo vuoden 2025 puolella.

Lämpimästi tervetuloa Kuhmoon - kamarimusiikin pääkaupunkiin!

Yhteystiedot

Kuhmo Chamber Music Torikatu 39, 88900 Kuhmo kuhmo.festival@kuhmofestival.fi +358445445163

Aukioloajat

Ma 09:00 - 15:30
Ti 09:00 - 15:30
Ke 09:00 - 15:30
To 09:00 - 15:30
Pe 09:00 - 15:30
La suljettu
Su suljettu

Hinta

Alkaen 10 €
A Kuhmo Chamber Music concert in the Kuhmo Church
A Kuhmo Chamber Music concert at the Kuhmo Arts Centre
A Kuhmo Chamber Music concert at the Kuhmo Arts Centre