Kuva kirjastosta, pääovelta
#Tourist information#Architecture

Kuhmon kaupunginkirjasto

Kuhmon kaupunginkirjasto on kansainvälistä huomiota saavuttanut, arkkitehtuurisesti merkittävä ja suojeltu rakennus. Pajakkakosken ja suositun ja kauniin kävelyreitin, Rantaraitin, varrella sijaitseva kirjasto on suosittu käyntikohde. Myös kirjaston sisältä voi nähdä kauniin koskimaiseman. Kirjastossa sijaitsee myös Kuhmon kaupungin matkailuneuvonta.

Kirjastossa on hyvä valikoima mm. kirjoja, lehtiä, elokuvia, pelejä sekä e-aineistoja. Asiakkaiden käytössä on nettikoneita, tulostin, kokous- ja etätyötiloja. Kirjastossa on lisäksi vaihtuvia näyttelyitä. Omatoimikirjasto avattiin keväällä 2022. Kirjasto on peruspalvelu ja jokaisen kunnan tulee tarjota kirjastopalvelut.

Kuhmoon on kirjasto perustettu jo vuonna 1880. Nykyisen kirjastotalon suunnittelu alkoi 1980-luvun alussa. Vuonna 1984 järjestettiin avoin ja todella suosittu arkkitehtikilpailu, johon osallistui 130 työtä. Arkkitehtikilpailun voittajaksi valittiin Nurmela-Raimoranta-Tasa -arkkitehtitoimiston suunnittelema Atalante. Kirjasto sai Atalante nimen Jean Vigon L’Atalante elokuvan mukaan. Elokuvassa L’Atalante on jokilaiva kun taas Kuhmossa se symbolisoi laivaa tuoden mukanaan tietoa ja taidetta maailmalta. Kirjastotalo otettiin käyttöön 1988.

Kirjastossa on esillä Niilo Hyttisen 11m pitkä maalaus ”Lentua- myyttinen tarina”. Lisäksi löytyy tekstiilitaiteilija Adriana Donnerin kutoma teos ”Kirjan merkit”.

Kirjaston lähellä rannassa on Irma Laukkasen kaunis veistos ”Valon huone”. Pihapiirissä on myös Kari Cavénin suunnittelema ”Paabelin torni”. Se on rakennettu puretun Kontion koulun oransseista tuoleista, jotka olivat käytössä mm. Kuhmon Kamarimusiikin konserteissa.

Yhteystiedot

Kuhmon kaupunki Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo kaupunginkirjasto@kuhmo.fi +358447255390

Aukioloajat

Ma 12:00 - 19:00
Ti 12:00 - 19:00
Ke 12:00 - 19:00
To 10:00 - 16:00
Pe 10:00 - 16:00
La suljettu
Su suljettu
talvikuva kirjastosta
Kuva kirjastosta, jokinäkymä
kuva kirjaston sisältä
Kirjasto kuvattuna joelta päin