Tuupalan museo kesällä
Tuupalan museo kesällä
#historia#puutarha#hautausmaa

Tuupalan museon puutarha ja koirien hautausmaa

Pihapuutarhassa kasvaa pihlajia, koiranheisipuita, ruusuja, vuorenkilpiä, palavaa rakkautta ja särkynyttä sydäntä. Varsinaisen puutarhan takana sijaitsee Tuupalan koirien hautausmaa.

Päärakennuksen takana oli ja on talon varsinainen puutarha. Puutarhassa kasvavat vuonna 1880 istutetut lehtikuuset, sembramännyt, pihtakuuset, koiranheisipuut, pihlajat, tuomet ja katajat. Monivuotisia kukkia ovat kullero, iiris, ruskolilja, tarhapäivänlilja, vuohenjuuri, akileija ja kielo. Puutarhaa kiertää geometriskuvioinen hiekkakäytävä. Puutarhassa oli myös istuimia.

Tuupalassa kasvaa seuraavia ruusuja: suviruusu Rosa ”poppius”, kurttulehtiruusu Rosa rugosa, neuvoksenruusu Rosa x spaethiana, juhannusruusu Rosa pimpinellifolia ”Plena”, kirkonruusu Rosa Francofort sekä papulanruusu Rosa ”Staffa”.

Keittiön päädyssä olivat talon mansikkamaa, viinimarjapensaat, kasvimaa ja kellarit. Kellareista yksi oli jääkellari, jonne jäät kuljetettiin kevättalvella. Toinen kasvimaa oli aitta-halkovajan takana. Puutarhan takana oli koirien hautausmaa.

Perinteisesti Tuupalassa on ollut pystykorvakoiria. Lahja Kainulainen saapui vuonna 1934 Vilppulasta Tuupalaan ja toi mukanaan Purre-koiran. Purre oli talvisodan aikana evakossa Lahjan mukana, vaikka eläimiä ei olisi saanut ottaa mukaan. Purre oli lopuksi kuuro ja hyvin vanha ja sillä oli myös Vinski-pentu. Purre jäi postiauton alle 1940-luvun puolivälin jälkeen ja koira haudattiin puutarhaan.

Koirat nukkuivat päärakennuksessa koiransängyssä muun muassa ruokasalissa uunin eteläpuolella ja emännän kamarissa. Kun koirat olivat sairaita, pidettiin niiden sänkyä ihmisten sängyn vieressä. Taru nukkui Uuno-pojan huoneessa tai salin nurkassa. Taru-bokseri kuoli noin 3 -vuotiaana keuhkorepeytymään. Lahja Kainulainen vei Tarun Helsinkiin Valtion hevossairaalaan, jossa se kuoli. Tuhkauurnaa (päällä koiraveistos) säilytettiin pitkään isännän huoneen korkean kirjahyllyn päällä. Tarun tuhka haudattiin puutarhaan suurimpaan pyöreään kukkapenkkiin.

Tuupalan koirien hautausmaa sijaitsi Tuupalan varsinaisen puutarhan takana, lähellä Hyryntietä. (Hyryntien ja kellarien välissä). Puuseppä Priimus Niskanen valmisti koirille puuarkut.