Carvalacciduon kamarimusiikkikonsertti
#Music

Carvalacciduon kamarimusiikkikonsertti

Carvalacciduo on sellisti Pietari Willeystä ja pianisti-säveltäjä Johannes Ruotsalaisesta koostuva kamarimusiikkiyhtye. Duo on konsertoinut syksystä 2021 lähtien, ja on Kuhmon lisäksi konsertoinut myös Sotkamossa, Lieksassa, sekä Helsingissä. Syksyllä 2022 yhtye julkaisi Ruotsalaisen kynästä syntyneen “Laulu Kuhmolle” -kappaleen musiikkivideon, joka on saanut merkittävää näkyvyyttä mm. Kainuun kulttuurigaalassa 2023, sekä kansainvälisessä Rajafoorumi 2024 -tilaisuudessa.

Duon repertuaari on kasvanut viime vuosien aikana hyvin kattavaksi sen sisältäessä isoja kamarimusiikkiteoksia mm. Brahmsilta, Britteniltä, Debussyltä, ja Schumannilta, kuin myös uutta musiikkia duon pianisti-säveltäjältä. Molemmat duon jäsenet tekevät myös aktiivisesti sovitustyötä, joten tilanteen salliessa heiltä taipuu myös mm. elokuva-, tanssi-, sekä pop-musiikin kappaleet.

Voimme räätälöidä konsertin keston ja sisällön toiveidenne mukaan. Esitys voi olla esimerkiksi lyhyt musiikkituokio tai tunnin mittainen konsertti.

Yhteystiedot

Kiinteistöosakeyhtiö Kuhmon kulttuuritalo Koulukatu 1, 88900 Kuhmo kuhmo.talo@kuhmo.fi +358861555451

Aukioloajat

Ma avoinna
Ti avoinna
Ke avoinna
To avoinna
Pe avoinna
La avoinna
Su avoinna

Hinta

Alkaen 750 €