Kuhmon Kamarimusiikki / Stefan Bremer
Kuhmon Kamarimusiikki / Stefan Bremer
#Festivaali#kuhmon kamarimusiikki#musiikki

Kuhmon Kamarimusiikki 2023

Kuhmon Kamarimusiikin 53. kerran tulevan kesän teemana on Juuret ja siivet. Kahden intensiivisen viikon ajan musiikki soi varhaisista aamuista läpi valoisien kesäöiden. Tänä aikana kuullaan yli 200 sävellystä 60 festivaalikonsertissa.

Kesän ohjelmassa kuuluu myös Kuhmo vuoden 2023 suomalais-ugrilaisena kulttuuripääkaupunkina. Konserttien ohella tarjolla on myös kurssilaisten ilmaiskonsertteja, taidenäyttelyitä, ohjelma- ja soitinesittelyitä sekä taiteilija- ja säveltäjätapaamisia.

Minna Pensola ja Antti Tikkanen / Stefan Bremer
Musiikkileirilaiset, sisarukset Vilma ja Emma
Musiikkileiriläiset, sisarukset Vilma ja Emma

Kamarimusiikkifestivaalin kiinteä osa on musiikkikurssit, jonka osallistujat pääsevät festivaalin taiteilijoiden opetukseen. Vuosikymmenten aikana useat musiikkikursseilla tutuksi tulleet nuoret ovat tämän päivän ammattimuusikoita, jotka nousevat vuosi toisensa jälkeen festivaaliyleisön eteen ja jälleen opettamaan tulevia muusikoita. 

Musiikin ohella Kamarimusiikkifestivaalin aikana nautitaan myös taiteesta sekä erinomaisesta ruuasta. Festivaalin nimikkonäyttelyjä on Kamarimusiikkikeskuksessa sekä Kuhmo-talolla, ja lisäksi muun muassa kahviloissa sekä pop up -näyttelytiloissa on esillä taidetta laidasta laitaan.

Festivaaliajan tunnetuin ravintola palvelee Kamarimusiikkikeskuksessa, jossa tarjoillaan vuosi toisensa jälkeen herkullisempia illallisia. Tunnelmaltaan piharavintola hakee vertaistaan, sillä ruokailu on mahdollista niin ulkona kuin sisätiloissa. Iltaisin ruokailuhetkeä säestävät Kamarimusiikkikeskuksen pihassa räiskyvä nuotiotuli sekä sen ääressä aikaa viettävien kamarimusiikkivieraiden keskustelut. Saattaapa joku kaivaa esiin myös viulun öistä sonaattia varten. 

Kuhmon Amati keskus

Huippumuusikoiden vanavedessä Kuhmoon saapuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen myös festivaalin vankkumattomat ystävät sekä luonnollisesti myös uudet Kuhmon ystävät. Heitä hemmotellaan vuosittain tietyn teeman tai nimikkosäveltäjän ympärille rakennetulla ainutlaatuisella ohjelmistolla, joka yhdistää kymmenissä konserteissa kekseliäästi kamarimusiikin klassikoita sekä tuoreita teoksia niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin säveltäjiltä. Vuodesta 2022 alkaen festivaalin taiteellisina johtajina toimivat Minna Pensola ja Antti Tikkanen.  

Musiikkileirilaiset, sisarukset Vilma ja Emma soittavat äiti Minnan ja isä Antin hartioilla

Tulevan kesän ohjelma on nähtävissä täällä!

Kuvateksti tässä!