Vuonteenkoski, kuva Oskari Reiman.

Vuonteenkoski ja Nivan virrat

Yleiskuvaus ja kohdekalat

Iivantiirajärven ja Lentuan yhdistävän vesireitin ylimmät virtaosuudet muodostavat oman lupa-alueensa. Isovirta alittaa Nivantien sillan, ja parisataa metriä alempana erottuu Pienivirta. Nivan virrat eivät ole varsinaisia koskia, vaan lyhyitä nivoja, joihin taimen hakeutuu ruokailemaan. Kun vesireittiä jatkaa alaspäin, saapuu pian Vuonteenkoskelle, jossa vesi juoksee jo huomattavasti vuolaampana.

Nivan koskiin kuuluu lisäksi Kaarneenkoski, joka muodostaa kuitenkin oman erityislupakohteensa. Luonnonmukaisten kalakantojen lisäksi Nivan koskiin istutetaan kookasta taimenta sekä pienpoikasia.

Oskari Reiman

Vuonteenkoski

Ajomatkaa Vuonteenkoskelle kertyy Kuhmon keskustasta noin 40 kilometriä. Vuonteenkoski on 170 metriä pitkä suoravirtainen ja kapea koski. Sen hapekkaassa vedessä viihtyy isokin taimen tai harjus. Etelärannalla on nyttemmin kivetty uittomöljä, ja kalastus on sallittua vain pohjoisrannalta käsin. Pohjoispuolen kivikkoista rantaa somistaa myllyvanhus.

Kalastajia on harvoin jonoksi asti, ja oikeaan aikaan saapuessa pääsee kalastamaan koko koskipätkän omassa tahdissaan. Kosken tasainen niska on yksi parhaista ottipaikoista. Vaikkei tuikkeja näkyisikään, kannattaa pintaperhoa kokeilla.

Virvelinheittäjä voi valita alkuun vaikkapa pienen lipan, joka ei säikytä mahdollisesti arkoja kaloja. Jos kala ei näistä innostu, iskuvietin voi yrittää saada syttymään haravoimalla niskan vaapulla, pikkulusikalla tai streamerilla.

Vuonteenkoski, kuva Oskari Reiman

Varsinainen koskiosuus näyttää ensisilmäyksellä yksitoikkoisen tasaiselta, mutta pinnan alle jää etenkin korkealla vedellä syvempiä asemapaikkoja. Niissä kala voi lekotella viileässä virrassa ravintoa napsien. Olennaista on saada tarjottava riittävän syvälle. Kovempi virta voi siksi olla haastavaa kalastaa etenkin virvelivälinein. Vuonteenkosken loppuliuku on pitkä ja niin ikään otollinen kalapaikka. Se on hyvin kalastettavissa rannan kiviltä.

Ajoreitti Vuonteenkoskelle kulkee Halkoahontien kautta. Tieltä haarautuvan hiekkatien päässä on kääntöpaikka ja opaste Vuonteenkoskelle. Polku on aluksi leveämpää metsäkonetietä. Koskelle vievä polku haarautuu vasempaan puolen kilometrin jälkeen ennen kuin reitti lähtee nousemaan ylämäkeen. Tämä risteys jää helposti huomaamatta, joten kannattaa olla tarkkana, jotta välttyy ylimääräiseltä kävelyltä.

Polku päätyy parinsadan metrin jälkeen kosken alaosassa olevalle huolletulle laavulle. Reitin näet hyvin esimerkiksi retkikartta.fi-palvelussa. Katso koskelle vievän polun lähtöpiste kartalla (Google Maps).

Nivan virrat

Isovirta ja Pienivirta ovat lyhyitä vesireitin kapenemia ja melko nopeita kalastaa. Niillä onkin hyvä pysähtyä Vuonteenkoskelle mennessä tai sieltä tullessa. Aurinkoisella säällä virrassa uivia taimenia tai harjuksia voi erottaa Isonvirran sillalta. Myös Nivan virtoihin istutetaan taimenta.

Oskari Reiman

Kalastuslupa Vuonteenkoskelle ja Nivan virroille

Yleisen kalastonhoitomaksun lisäksi tarvitset Vuonteenkosken ja Nivan virtojen luvan. Luvan hinta on 20 € päivältä. Myynnissä on myös viikko- ja kausilupia. Alle 15-vuotias kalastaa puoleen hintaan.

Luvan voi ostaa Lentiiran lomakylän sivulta. Lupia myy lisäksi esimerkiksi kalastus- ja metsästysliike Pääkkönen & Piirainen Kuhmon keskustassa. Katso ohje mobiilikalastusluvan ostamiseen kalallakainuussa.fi-sivustolta.

Tärkeimmät säännöt:

  • Saaliskiintiö: 1 taimen tai 1 harjus /kalastaja/vrk.
  • Rasvaeväleikatun taimenen alamitta 50 cm, harjuksen 40 cm. Rasvaevällinen taimen tulee vapauttaa.
  • Vuonteenkoskella on sallittua kalastaa vain pohjoisrannalta.
  • Kalastuskausi 31.5.-31.8.
Lue lisää kalallakainuussa.fi