Terwan tie – näyttely
1. TERVATYNNYRIN VALMISTUS
Tervatynnyri oli täsmälleen tietyn mallinen ja kokoinen (125 litraa eli ns. Rostockin mitta) standardiastia, jonka tuli täyttää tarkasti sekä koolle että lujuudelle asetetut vaatimukset. Tynnyri tehtiin lohkomalla tehdyistä mäntylaudoista. Varsinaisia tynnyrilautoja oli yleensä 13 kpl ja tynnyrin päätylautoja 3 kpl. Kuusen näreestä tehtyjä vanteita oli aina 8 kpl. Yksi mies valmisti päivässä 3 tynnyriä. Valmiit tynnyrit tarkastettiin ja leimattiin erityisellä ruunausraudalla. Ruunaajana saattoi toimia esim. pitäjän nimismies.
2. TYNNYREIDEN LIOTUS
Valmistuksen jälkeen tynnyreitä turvotettiin ennen käyttöönottoa suolammessa tai vesiojassa.
3. KOLOAMINEN
Tervan tuottaminen alkoi keskikokoisten männynrunkojen kuorimisella eli koloamisella. Kuori veistettiin pois koloraudalla niin korkealta kuin mies ylsi. Pohjoispuolelle puuta jätettiin kämmenen levyinen kuorijänne eli elätti pitämään puuta kitumalla elossa. Puun annettiin pihkottua elättimen varassa kolme vuotta. Puut jätettiin vielä lihoamaan kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen puut kaadettiin, ajettiin tervahautapaikalle ja pilkottiin säröksiksi.
4. TERVAKSIA
Tervaksina käytettiin myös pihkaisia kantoja ja kuivuneita keloja, jotka siivottiin ohuiksi säleiksi. Yleisempi tapa oli kuitenkin koloaminen.
5. TERVAHAUDAN POHJA
Tervahauta oli maahan kaivettu, päältä pyöreä, suppilomainen syvennys, jonka pohja tasoitettiin savella ja tervankusella tervanpitäväksi.
Tervahaudan paikan valinnassa oli tärkeintä tervametsän sijainti. Vesipaikka haudan lähellä oli välttämätön tulipalon varalta ja tynnyrien turvottamiseksi. Jos vesipaikka oli suolla, saatiin siitä samalla myös turvetta tervahaudan katteeksi. Keskikoisen 50 tynnyrin haudan halkaisija oli noin 12 metriä.
6. TERVAHAUDAN LATOMINEN
Keskikokoisen tervahaudan latominen kesti 3–4 päivää. Tässä työssä oli mukana koko talon kynnelle kykenevä väki piikoja ja lapsia myöten.
Latominen aloitettiin palteilta eli reunoilta. Särökset suunnattiin haudan silmään asetettua silmätikkua kohti, paksumpi pää reunalle päin. Ladosta kiilattiin niin, että ylempänä särökset kallistuivat voimakkaammin keskelle päin ja latomuksesta tuli puolipallomainen. Tervahauta peitettiin sammalella, mullalla ja turpeella.
7. TERVAHAUDAN SYTYTYS JA HAUTAMESTARI
Hauta sytytettiin tyynenä sateettomana päivänä juhannuksen tienoilla.
Särökset sytytettiin haudan rinnan paljaana olevasta alaosasta. Kun tuli oli päässyt hyvään alkuun, tukittiin sytytysreuna sammalilla ja hauta peitettiin mullalla. Hautamestari eli lotnikka valvoi haudan palamista ja teki sopiviin kohtiin ilmareikiä tai sulki niitä ja varmisti, että palaminen eteni tasaisesti.
8. VÄKI KAHVILLA
Vanhan perinteen mukaan hautamestarille eli lotnikalle tarjottiin haudan sytyttyä viinaryyppy. Muu väki sai tyytyä kahviin ja juustoleipään.
9. TERVA TIPPUU
Tervahautaa poltettiin 2–3 päivää ennen kuin saatiin ensimmäiset tervatipat, niistäkin ensimmäiset tynnyrilliset olivat vain veden sekaista tervankusta. Terva valui haudan pohjalle, josta se johdetiin puusta valmistettua putkea pitkin tervahalssiin ja siitä tervatynnyriin.
10. TYNNYREIDEN KULJETUS
Tynnyrien piti kestää kuljetus tervahaudalta veneelle hevosvetoisilla palkkuilla, joissa kaksi tynnyriä toimivat ikään kuin rattaina ja tämän vuoksi vanteiden piti olla lujaa tekoa.
11. TERVAN KUSETUS
Hyvä hautaterva kusetetaan huolella ennen jakelua. Tervan annettiin seisoa, jolloin tervankusi erottui tervasta.
12. TERVAVENEIDEN LASTAUS
Kun tervatynnyrit oli vedetty palkkuilla tai uitettu jokea myöten väljän veden ääreen, ne lastattiin tervaveneisiin. Oulujoen erityisiä tervaveneitä sanottiin paltamoiksi siksi, että Paltamon alueelta alettiin ensimmäisenä tervansoutu Kainuusta Ouluun. Vene oli n. 13 metriä pitkä ja 1,2 metriä leveä. Veneeseen mahtui noin 25 tynnyriä. Veneessä oli 2 soutajaa. Perää piti usein talon isäntä eli tervanmyyjä.
13. ÄMMÄKOSKI
Kajaanin Ämmä- ja Koivukoski olivat niin pahoja, että niitä ei voinut laskea tervaveneillä. Niiden kiertämiseksi rakennettiin laskusulut 1840-luvulla. Tämä oli myös jonkinlainen valtion avustusele tälle elinkeinolle.
14. TERVAVENE SULUSSA
Tervavene Kajaanin Ämmäkosken sulussa.
15. PURJEET AVUKSI
Järvenselällä ja suvantokohdissa käytettiin myötätuulella purjetta. Purjeella kulkevaa tervavenettä kutsutiin tervahanheksi. Edestakainen matka Kainuusta Ouluun kesti noin 2–3 viikkoa.
16. TYNNYREIDEN NOSTAMINEN
Oulun tervahovin möljällä nostettiin veneistä tervatynnyreitä laiturille.
17. OULUN TERVAHOVI
Oulun tervahovi oli Oulussa Toppilansalmen pohjoisrannalla sijainnut tervan varastointi- ja lastauspaikka. Tervahovi toimi vuodesta 1783 aina vuoteen 1901 Tervahoviin paloon saakka.
18. TERVAN TARKASTUS
Tervatynnyrien tarkastaja eli räkkäri työssään Oulun Toppilan möljällä. Räkkäri tarkisti tervan laadun ja leimasi tynnyrit. Näin tynnyrit saatiin sellaiseen kuntoon, että ulkomainen ostaja ei tullut petetyksi. Räkkäri oli yleistä luottamusta nauttiva henkilö.
19. TERVAHOVIN PALO
Oulun Tervahovi paloi 10.6.1901. Palo sai alkunsa viereiseltä sahan alueelta.
Tervaa paloi 13200 tynnyriä.