Vanhan pihlajan taidekahvila ja ateljee

Vanhan Pihlajan taidekahvila ja puutarha

Pohjois-Kuhmossa Kostamustien varressa Kuusamonkylällä toimii Vanhan Pihlajan taidekahvila. Kahvilassa voi viettää kesäpäivää viikonloppuisin maalais- ja vaaramaisemassa. Kahvila toimii kuvataiteilija Urho Kähkösen kodin ja ateljeen yhteydessä vanhassa hirsitalossa, joka sisustettu antiikkiesineillä. Kahvilassa on myös Urho Kähkösen taidenäyttely.

Kahvilarakennuksen ympärillä on puutarha, joka käsittää perennatarhan, pienen rosarion eli ruusutarhan ja puulajipuiston, yhteensä hehtaarin verran hoidettua puistoaluetta. Puutarha-alue on voittanut Kainuun alueellisen Vuoden maisemateko-kilpailun vuonna 2015.

Lisäksi alueella kasvihuone, jossa voi istahtaa ihastelemaan ruukkupuutarhaa. Lapsille ohjelmanumerona on alueella laiduntavien lampaiden rapsutus ja syöttäminen, lisäksi kanojen ja ankkojen touhujen katselu. Navetan vintillä voi tehdä löytöjä antiikkikirpputorilta. 

Kesäkahvilassa noin 25 asiakaspaikkaa. Kahvilassa tarjolla kahvin ja muun juotavan lisäksi vaihtuva kakkuvalikoima, jäätelöä ja pientä suolaista syötävää.

Avoinna perinteisesti heinäkuussa viikonloppuisin, aukioloajat varmistuvat vuosittain.

Yhteystiedot

Kostamustie 2210, 88740 Kuumu urhoka67@gmail.com +358 50 505 0748